Lisäsin tänne runoja osion, josta voi käydä lukemassa itse kirjoittamiani runoja. En ole niitä ennen julkaissut tai pahemmin kenellekään näytellyt.
Runosuoni minulla sykki kaikista voimakkaimmin vuonna 2001. Silloin elin jollakin tapaa ahdistavaa aikaa, täytyi tavallaan aikuistua. Piti päättää miksi haluaa isona. Edessä oli vanhojen kavereiden hyvästely ja uuteen kouluun siirtyminen.

Suurin osa runoista on melko ahdistavia, enkä niitä halua julkaista tai saatikka hirveästi itsekkään lueskella:)



1975772.jpg