Olet panssarin ympärilles rakentanut, et lähelles ketään päästä.
Panssarin luulet sua suojaavan. Huomaat jääväsi yksin, ei panssari sua lämmitä. Se ennen pitkää raskaaksi käy.
Panssari pieniksi murusiksi murenna ja sydämesi muille avaa.

Lokakuu 2008



Hanget kimaltavat hopeisina hohtaen kylmyyttä, minun ei kuitenkaan ole
kylmä.
Kuu valaisee tietäni. Tähdet tuikkivat ilonani. Kävelen päämäärättömästi oudossa hurmoksessa, on kuin olisin jossain kaukaisessa kauniissa ihmemaassa.

vuodelta 2001



Sä juokset pimeässä metsässä karkuun, kuulet vain askeleet takanasi ja tunnet hengityksen niskassasi, mutta et näe ketään. Et voi pysähtyä sillä silloin pimeän valtias tavoittaa sinut. Et halua joutua ikuiseen pimeään siispä juokse pian turvaan.

vuodelta 2001



Kesällä kukkaniiitty on loputon, silloin kukaan ei ole surullinen vaan kaikki tanssivat ja nauravat.
Kun syksy koittaa, kukat vähitellen lakastuvat, mutta kaiken tään saa elää taas ensi kesänä.

vuodelta 2001


Hiekka rahisee jalkojeni alla, sumuvaippa peittää kaiken alleen.
Linnut laulavat. Tuuli leikittelee hiuksillani. Kyllä elämä on ihanaa!


Seuraavat kaksi runoa olemme kirjoittaneet yhdessä lapsuudenkaverin kanssa:

Parhaat ystävykset me oltiin. Sulla oli kädessäsi mun sydän, josta toivoin sinun pitävän hyvää huolta, mutta petit mut ja särjit mun sydämen. Jouduin yksin myrskyyn, jonka mukana katosit. Kyyneleet sumensivat silmäni. Et koskaan palannut pyytämään anteeksi. Nyt tuijotan ikkunasta kun lumihiutaleet laskeutuu hiljalleen maahan ja tuovat mukanaan ikävän.

-Teija ja Salla-      2.6.2001


Seison järven rannalla juhannusruusu kädessäni. Muistelen viime kesää kun katsoimme toisiamme silmiin ja sä kuiskasit mulle lupauksen, että sä jäisit mun luokse ainiaaksi. Sitten yhtenä aamuna heräsin et ollutkaan vierelläni. Poissa oot ja syytä tiedä en, miks petit sä lupauksen. Tuska tekee varjon sydämeeni. Mulle jäi vain kaipaus, jonka nyt lämmin tuuli vie mennessään.

-Salla ja Teija-   2.6.2001


Kaksi utuista olentoa järven rannalla, katselevat yhdessä auringonlaskua. On kesä eikä heillä ole kiire mihinkään. Kun he ovat yhdessä ei kukaan pysty heitä satuttamaan, ei kukaan pysty selkään puukottamaan, ei heitä pysty mikään erottamaan.
He ovat kaksi toisiaan ymmärtävää sielua. He tarttuvat toisiaan kädestä ja lähtevät yhdessä kohtaamaan vastoinkäymiset auringon laskiessa puiden taakse.
Sinä ja minä, ystäviä ikuisesti.

Marraskuu 2001


Taistelen viimaa ja tuiskua vastaan. Yritän väistellä lumihiutaleita,jotka pommittavat minua, mutta turhaan. Ne iskevät päin kasvoja, iskevät kuin sanat ilkeät ihmisten suista.
Silti taistelen läpi iskujen kohti aurinkoa.

14.12.2001


Ethän kopioi tai käytä runoja ilman lupaani!!